Elokuva sijoittuu vuoden 1926 New Orleansiin ja varaa painonsa jazz-musiikille (ah). Kuten tavallista, tarinassa on prinessoja ja prinssejä, tässä tosin sammakoinakin. Eikä siinä mitään, on hauskaa, miten sammakkohahmoihin samastuu. Tarina vertautuu jokseenkin Mulaniin (1998), jossa naisen pitää osoittaa arvonsa miesten joukossa. Tässäkin päähenkilönaisella Tianalla on selkeä päämäärä, jota kohti hän pyrkii; unelma omasta ravintolasta. Mielenkiintoisella tavalla sen vierelle on tuotu muiden romanttiset haaveet, joita vasten Tiana-tytön ravintolaunelma tuntuu poikkeukselliselta.
Disney-tarinoille tyypillisesti mukaan mahtuu rakkautta ja toveruutta, huumoria ja pahiksia. Pääpahis hoitaa hommansa kunnialla. Hänellä on myös takinkääntäjäkätyri, joka luetaan alussa vielä hyvisten joukkoon. Tietysti hahmoista löytyy myös huumoriveikkoja ja typeryksiä.
Jännittävää on se, että elokuvassa on ensimmäistä kertaa päähenkilönä tumma Disney-prinsessa. Omaan silmään se ei satu ollenkaan, enkä usko lastenkaan siitä mitenkään perustavan. Jos ajatellaan Disney-prinsessojen edustavan aina aikansa kauneusihanteita, valinta on ehkä aika osuva. Leffassa esiintyvät naiset ovat tiimalasivartaloisia ja kauniskutrisia, suurihuulisia ja -silmäisiä kaunottaria. Miehet puolestaan ovat vähemmän mukana muutoksessa, vaikka hahmoista jonkin verran näkeekin miesihanteen muutosta: Tianan isällä on treenatumpi vartalo kuin vaaleilla prinssihahmoilla, jotka puolestaan ovat vauvakasvoisia ja kultakutrisia. Elokuvan asetelma tekee tummista jollain tapaa kauniimpia ja väheksyy turhaa krumeluuria, aika viehkoa.
Tämäkin Disney on sellainen, jonka voi katsoa useampaan kertaan (joiltain osin se jopa vaatii sitä). En pane pahakseni, sen verran hyvä meininki on kaiken kaikkiaan. Suosittelen.
