I love you, Daddy

Ota lapsi, ota, ota! Ei siinä mitään vikaa ole, vaikka se maalaa yyberhienosti ja hymyilee kuin nukke. Ei ole vikaa, vaikka muut lapset hyljeksii.

Tutustuin siis juuri elokuvaan nimeltä Ottolapsi (Orphan 2009). Se liikutti kummasti kauhuelokuvaksi, sisälsi jotenkin enemmän draamallisia elementtejä kuin olin odottanut. (Käsitykseeni saattoi vaikuttaa myös juuri ennen sitä nähty [Rec] (2007), jossa pelottavuus luotiin heittämällä juoni zombien syötäväksi.) Pidin paljon Ottolapsesta, vaikka se onkin kauhuelokuva ja aivan kamala sellainen. Manipuloivat ihmiset saavat minut aivan järjenmenetyksen partaalle, ja leffan asetelma: minä tiedän (tai arvaan), että tuossa tytössä on jotain vialla, mutta kukaan ei kuuntele tai ymmärrä, oooooaaaa. Raastavaa.

Tätä leffaa katsoessa koki kenties jonkinlaisen katharksiksen, mene ja tiedä. Pidin siitä, että se ei pettänyt katsojaansa. Saa nimittäin olla aikamoinen guru, jos keksii leffan jujun omin päin, kuten trailerikin huutelee.

Kauhua ehkä siis lisääkin jatkossa, vaikka olen sitä vältellyt tähän asti aika tarkasti. Olenkohan saavuttamassa sitä tasoa, jolla kauhuleffat tuntuvat viihdyttäviltä?

Zombit maailmankartalle

On jännittävää seurata, miten kerskakulutuksen huipulle nousee toistuvasti jokin fantasiamaailmateema. Pottereiden maailmanvalloituksen jälkeen vampyyrit ovat vallanneet niin kirjastojen lainatuimpien listat kuin elokuvateatteritkin. Nuoret massat ovat mahtavaa kuluttaja-ainesta, he tekevät ilmiöstä kuin ilmiöstä elämää suuremman. Olen päättänyt lähteä ajoissa seuraavaan markkinarakoon, joka tutkimukseni perusteella tulee olemaan zombievallankumous.

Konsepti on hyvin yksinkertainen: Kirjoitan bestsellerkirjasarjan, joka hiukan ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen herättää suuren yleisön huomion. Yhä useampi nuori (ja vähän vanhempikin) tarttuu zombienälkäisyydessään jokaiseen uuteen osaan, jonka suollan. Viimeistään kolmannen osan ilmestyessä zombikirjani ovat tuttuja kaikille ja Warner Bros. ottaa minuun yhteyttä. Elokuvalevitys on vielä tuottoisampaa kuin itse kirjamyynti, ja hankin itselleni elannon seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen etsin taas uuden raon markkinoilta (tai teen ehkä comebackin vanhoilla tutuilla hahmoilla). Niin helppoa se on.

kiltti zombie

Tällaista olen kaavaillut:

Keskikokoisessa tai pienessä kaupungissa asuu teini-ikäinen tyttö. Hänen elämänsä on jatkuvaa taistelua, eikä hän tunne kuuluvansa tähän maailmaan. Hän on varma, että jossain on jotain muuta vielä parempaa. Tytöllä on yksi ystävä, poika, joka elää samalla kadulla tytön kanssa. He ovat tutustuneet kemiantunnilla. Poika on salaa rakastunut tyttöön, mutta tyttö ei kuitenkaan huomaa, vaan haaveksii elävänsä toista elämää.

Hänen äitinsä kuoli synnyttäessään tyttöä, eikä tyttö ole koskaan tavannut isäänsäkään. Hän asuu isovanhempiensa luona, mutta uskoo isänsä odottavan häntä kaukaisessa maassa. Tylsää elämäänsä piristääkseen tyttö käy öisillä kävelyillä puistossa ja piirtää ja maalaa näkemäänsä. Eräänä yönä hän tapaa puistossa tumman muukalaisen, joka puhuu vähän, mutta antaa tytön piirtää itsensä. Pian tapaamisista tulee tytön elämänrytmi: hän menee öisin puistoon ja piirtää muukalaista, joka tuijottaa häntä kiinteästi huppunsa alta...

Jos alkoi kiinnostaa, niin hei, voin kirjoittaa lisää! Ja tietysti kirjoitankin, kun kyseessä on elämäntyöni. Jos olet epäileväinen sen suhteen, miten zombit muka vallankumouksen tekisivät, kannattaa tutustua tähän. Täältä puolestaan löytyy tyyli, joka alkaa olla jo enemmän in kuin vampyyrien sairaalloinen kalpeus, aurinkokimallus ja punaiset silmät. Jos haluat meikata itsesi yhtä tyylillä kuin oikeanpuoleinen leidi, löydät ohjeet siihen täältä.