Uu uu Ultra Braa

Ultra Bra. Kokoaan suurempi Suomi 2012. Helsingin Jäähallissa 30.1.2012.

Olin niin onnekas, että onnistuin kiemurtelemaan tieni paikan päälle lippu- ja sairasteluesteistä huolimatta. Onneksi kiemurtelin, koska kaikki oli sen arvoista ja enemmänkin. Tässä kuvasia ja sanasia hetkistä. Tervetuloa tunnelmointimatkalle!

 

Kun saavuimme, näytti vähän siltä, että minulle osoitetulta paikalta ei näkisi juuri mitään, sillä se sijaitsi aivan jäähallin taaimmassa nurkassa, joka ei ollut edes korkeudella pilattu. Vietin ensimmäisen puoliajan siis hyppien paikalta toiselle ja etsien mahdollisesti tyhjäksi jääneitä istuimia. Tulin tutustuneeksi suomalaiseen passiivisaggressiiviseen tapaan sanoa "Hei, se taitaa olla mun paikka".

Yleisöä oli aluksi paikalla noin puolet siitä, mitä loppuvaiheessa, kun UB oli lavalla. Katsomot olivat siis puolityhjiä. Se hämmensi, mutta ihmisiä valui sisään koko ajan lisää. Samalla kokonainen kavalkaadi esiintyjiä piipahteli lavalla lämmittelemässä yleisöä ja vetämässä covereita. Niitä harvoja, jotka oikeasti vetivät oman biisinsä, taisi olla Happoradio (feat. Paula Vesala ja Mira Luoti, ei mitenkään korviahivelevä tulkinta). Suurin osa lämppäreistäkin oli kuitenkin oikein mahtavaa jammailumusaa, ja lämmin meininki nousi vähitellen yläkatsomoihinkin.

Parasta oli, miten jokainen esiintyjä toivotti oman tukensa kakkoselle tai Pekalle. Kaiken huippu oli, kun Haavisto itse sitten asteli lavalle Antonionsa kanssa. Yleisö riehaantui. Hän piti koskettavan puheen, loi ihmeellisen tunnelman jättimäiseen tilaan. Pekan karisman loisteessa paistattelimme aivan kaikki.

Pekan jälkeen oli lyhyt väliaika, ja ihmiset rynnivät vessoihin. Niin mekin. Tarpeeksi lyhyttä vessajonoa metsästäessämme törmäsimme noin kolmanneksen lyhyempään tyttöjonoon, jonka perään asetuimme tyytyväisenä. Jonolla oli verrannollisesta lyhyydestään huolimatta pituutta parikymmentä metriä. Oven luokse päästyämme jonon ohi kiilasi mies. Hetken pöyristyksen jälkeen kysyimme, mitä hän oikein tekee. "Tää on miesten vessa", tokaisi hän ja asteli vapautuvaan koppiin. Kurkistimme oven toiselle puolelle ja kappas, tyttöisä jonomme oli todella saanut aikaan miestenhuoneen kaappauksen. Kikatimme aikamme ja otimme kuvia takana seisovien tyttöjen kameralla hupaisasta tilanteesta.

Juuri kun pääsimme oven sisäpuolelle, paikalle saapui järjestyksenvalvoja, jonka mielestä tällainen toiminta ei ollut ollenkaan hauskaa: "Miehilläkin pitää olla vessat, joissa on pöntöt!" Olin kuitenkin jo vessassa sisällä, joten naurahdin kehkeytyvälle tilanteelle ja menin naama nutturalla koppiin. Järkkäri sulki vessan oven ja kävi sen ulkopuolella kärkkään keskustelun jalat ristissä pidättävien tyttöjen kanssa unisex-vessoista. Huvittavaa oli se, että kun pääsin ulos vessasta, tyttöjono oli kadonnut, mutta tilalla ei ollut yhtään miestä, ja vessa jäikin tyhjilleen sieltä poistuttuani. Mikä siinä onkin, että ekstranaistenhuoneelle olisi joka paikassa niin kova tarve, mutta miestenhuoneet eivät koskaan lopu kesken? (Vai johtuiko tämä vain siitä, että kyseessä on jäähalli?)

Jännittävän vessaseikkailun jälkeen pääsin paremmalle paikalle katsomoon siskoni viereen, josta oli poistunut pariskunta kesken kaiken. Iloitsin suuresti näkymistä, joihin kuului nyt myös mahdollisuus nähdä lavalle. Huu! Ultra Bra riensikin pian estradille ja päästiin itse asiaan.

En ole koskaan ollut UB:n keikalla, vaikka olen heitä kuunnellut pienestä pitäen. Mukavasti Kroketti-levyä kuluttaneena tämä comeback-keikka sisälsi monia rakkaita tuttuja kappaleita.

Settilista:

• Heikko valo
• Savanni nukahtaa
• Haikara
• Ilmiöitä
• Musta, niljaisten lehtien kaupunki
• Pärnu
• Tyttöjen välisestä ystävyydestä
• Hei kuule Suomi
• Älä soita tänne enää koskaan
• Lähetystyö
• Vesireittejä
• Hauki
• Sinä lähdit pois
• Minä suojelen sinua kaikelta
• Kahdeksanvuotiaana

(Tekivät kaksi encorea, huhhuh!)

Musiikin lisäksi minua viehätti suunnattomasti konsertin valotekniikka. Yleisöä ja esiintyjiä valaisevat eriväriset kiilat vaelsivat ympäriinsä ja vilkkuivat niin, että kauempaa lava näytti välillä olevan tulessa ja sen juuressa ihmiset maagisesti liikkuvaa vettä.

Melodinen moniäänisyys kukoisti joissain kohdin paljon paljon kauniimmin kuin levyjä repeatilla soittaneena muisti kuulleensa. Kerkko Koskinen pisteli tässä menemään Pärnua hunchbackeineen.

Joel Melasniemikin ihmeellisine kitarakäsineen. Taikaa.

Anna Tulustokin (vas.) saapui laulamaan niitä biisejä, joita oli alun perinkin mukana tekemässä. Hänhän oli UB:n riveissä vuoteen 1998 asti, jonka jälkeen jäi äitiyslomalle ja sittemmin kokonaan pois yhtyeestä. Oli mukavaa, että hän oli kuitenkin läsnä comebackin koittaessa.

Supersuosituksi keikalla nousi biisilistalta ensimmäisen encoren aloittanut Hauki, joka sai kaikkien kädet heilumaan ilmassa. 14 000 kättä näyttävät harvinaisen siistiltä heiluessaan samassa tahdissa keltaisessa täpötäydessä jäähallissa, oujee. Tunnelma oli kyllä ohittanut katon siinä main. Toinen encore karkotti Haaviston ja lavalle rynnineet muut esiintyjät lavalta, kun juontajat yllättäen lupasivat vielä vähän lisää UB:ta.

"Ei me olla mitään oikein valmisteltu" -biisi Kahdeksanvuotiaana oli sokeri kaiken tämän pohjalla, oi nam. Sanoisin, ettei tällaista hurmosta koe kovin monesti elämänsä aikana. Olen niin iloinen, että päätin lähteä mukaan, vaikka se saattoikin kostautua sairastumisella. Oli sen arvoista.

Jk. Hieno dokkari on saatu Kokoaan suuremman Suomen kulissien takaa, siitä saa aika mainion käsityksen meiningistä, katso se isompana kuin tässä!

(Kuvat siskon kamerasta ryöstin.)